Tietoa minusta

Toimin kiinteistönvälittäjänä vuosina 2009-2011 päivätyön ohessa. Teen tätä vuonna 2023 käynnistynyttä kiinteistönvälitystyötä aluksi päätyöni (kaavasuunnittelija) ohella siihen saakka, että yritys toimii riittävän hyvin. Vielä ei olla siinä tilanteessa.

Pääosan työurastani olen tehnyt kunnissa, Karkkila, Vihti ja Tuusula, joten nämä kunnat ovat minulle erityisen tuttuja. Urastani olen kerännyt vahvaa ammattitaitoa ja kokemusta mm. kiinteistönmuodostamisen, paikkatiedon, kaavoituksen, kiinteistöjen ja tonttien myynnin ja markkinoinnin, sopimusten ja kauppakirjojen laatimisesta. Nämä tukevat vahvaa osaamistani kiinteistönvälitystyössäni.

Sopimus- sekä kaavoitusasiat ovat erityisvahvuuksiani. Kaupanvahvistajana olen toiminut vuodesta 2004.

Olen toiminut myös luottamustoimissa, valtuustossa, ympäristölautakunnassa sekä ympäristöterveyslautakunnassa. Karkkilan teknisessä lautakunnassa menneen vaalikauden. Nyt se aikakausi on takana.  

Vaihtoehtoiset erikoistaidot. Käytössä ainoastaan silloin, kun asiakas niin haluaa. 

Erikoisosaamiseni on energiatyöskentely. Kaikissa tiloissa on energiaa - hyvää (kevyttä), huonoa (karkeaa) tai neutraalia. Puhutaan myös energian värähtelytasosta. Voi tunnistaa energioita, tietoisesti tai tiedostamattasi. Esimerkiksi, kun menet johonkin tilaan, asuntoon tai huoneeseen, aistit tilan. Tila voi tuntua hyvältä, että siellä on hyvä "fiilis", tai tila tuntuu kodikkaalta. Vastaavasti olet voinut kokea epämiellyttävää, jopa tukalaa oloa joissain tiloissa. Jonkun koti on kutsuva, toisen luotaantyöntävä, jopa epämukava. 

Tähän kaikkeen voi ja kannattaa vaikuttaa. Sen lisäksi, että tilan sisustus on kutsuva, myös "energiatilan" kannattaa olla hyvä. Uskon, kuten monet muutkin, että eletty elämä jää tiloihin, asuntoihin ja jopa rakenteisiin. Tiloissa / kodeissa on energiaa, se vaikuttaa mahdollisiin ostajaehdokkaisiin. Siksi pidän tärkeänä sitä, että myyntikohteen energeettinen tilan on  vähintään neutraali, mutta vielä parempi, jos se on "kohotettu", korkeavärähteinen. Korkeavärähteinen energia tuntuu hyvältä ja sellainen energia vetää puoleensa. Kun tilan / kodin energia on "puhdistettu", se on sama kuin tekisi energeettisen loppusiivouksen. Uusi asukas tuo omat energiansa muuttaessaan. 

Noudatan hyvää välitystapaa. Toimin kotitoimistossani osoitteessa Stenbackantie 23, 03600 Karkkila. Tavoitat minut numerosta 040 7258384. Ota yhteyttä, niin keskustellaan miten voin parhaiten auttaa juuri Sinua myymään kohteesi!


Markkinointinimi on Teija kodit LKV. Kaupparekisteriin merkitty nimi on Kiinteistönvälitys Ananda, Y-tunnus 2133573-1

Vastaava hoitaja Teija Hallenberg